Sleepwalking

Palkkalaskelmat

2009-10-29T15:07:47Z

On se kai ihan fiksua aina laskeskella, että paljonko pitäisi tienata kuussa. Että kun palkka tulee, niin helposti huomaa jos summa onkin 100 euroa pienempi kuin pitäisi. Näköjään oon tehny yhden lauantain ilmaiseksi tässä kuussa. Yay. Pitänee mennä vaatimaan rahat takaisin. xD

vitutus!

2009-08-08T03:47:22Z

Vitun vitun vitun vittu. Vihaan kun oma pää tekee näin silloin kun se ei missään nimessä saisi!
15 minsan päästä pitäis lähteä töihin. Nousin sängystä tossa noin tunti sitten. Olin pyörinyt siinä viimeiset 5 tuntia saamatta unta. Olen siis herännyt viimeksi eilen, vähän ennen puolta päivää. HYVÄ FIILIS!

Vittu, 8 tunnin työpäivä edessä, sen jälkeen himaan, suihkuun, laittautumista ja omat synttärijuhlat, joiden pitäis jatkua viel illalla baarissakin. -_____-

tuun olee niin kuollu että itkettää jo nyt.

♫

2009-06-02T10:10:52Z

Miten se onkaan että discotanssi saa miehet näyttämän ihan helvetin seksikkäiltä. Viisi kertaa piti tääkin kohtaus käydä leffateatterissa katsomassa ja edelleen aiheuttaa samat reaktiot jonkun sadannen kerran jälkeen.

Love. ♥

~

2009-05-18T21:10:15Z

Oli muuten surkea leffa tuo Maailmojen sota. Miksi avaruusolentojen pitää näyttää aina samalta? Jotain vaihtelua PLIIZ.

O_o

2009-04-30T07:28:13Z

Ööh... en tiedä voiko tätä jo laskea unissakävelyksi, mutta aamulla herätessä vesipiippuni oli mysteerisesti siirtynyt kaapin päältä pöydälleni....

... muistelisin kylläkin nähneeni unta, missä minun piti äkkiä pelastaa se rasavilleiltä serkuiltani...

-

2009-04-05T22:59:30Z

For as man-crazy as I've been my whole life, I sure can't stand them.

I wanna go home

2009-02-16T15:39:12Z

Another aeroplane
Another sunny place
I’m lucky I know
But I wanna go home

And I feel just like I’m living someone else’s life
It’s like I just stepped outside
When everything was going right

-

2009-02-08T15:23:46Z

Lucas ♥

Twilight bashing part 2 - The Book

2009-02-01T17:13:05Z

Nonih. Olen selkeästi masokisti. Elokuva ei riittänyt, piti lukea myös kirja.

.... joka itse asiassa ei ollut niin huono kuin pelkäsin, mutta ei kyllä niin hyväkään kuin kaikki on hehkuttanut. Voisin jopa sanoa, että viihdyin kirjan parissa oikein hyvin noin puoleen väliin kirjaa. Kerronta oli... noh, sujuvaa ja itse asiassa aika suoraan (angstisen) teinitytön ajatusmaailmasta (missä siis kolmen pojan äitinä kirjailija oli onnistunut aika hyvin). Kirjan dialogista suorastaan nautin, se oli yllättävän sujuvaa ja sopivan sarkastistakin ajoittain.

Siihen ne hyvät puolet sitten jäikin.

Eniten yllätyin Edward Cullenin hahmosta. Ja siis en mitenkään hyvällä tavalla. Ainoat asiat mitä kirjasta ja leffasta olin kuullut ennen niiden lukemista/näkemistä oli kuinka täydellinen mies Edward Cullen on. Joka tytön unelma, jokaisen vanhemman unelma-vävy. Ja kuinka onnekas Bella Swan on saadessaan itselleen juuri tämän täydellisen miehen. Tämän fantastisen, (on-off xD) sitoutuvan ja yltiö-romanttisen "kasvissyöjä"-vampyyrin, jonka käytöstavat ovat kuin suoraa 1900-luvun alkupuolelta. Niin tajunnanräjäyttävän komea ja jalat alta vievä Adonis, että melkein pelottaa.

Aloitetaan ulkonäöstä. Siinä on vähemmän valitettavaa kuin luonteessa.

Kirjan kertojana on siis Bella, tämä angstinen teinityttö, joka on lopen kyllästynyt elämäänsä. Pidetään tämä siis mielessä, kun keskitymme Edwardin ulkonäön kuvailuun. Vampyyreille ominaisesti hänellä on kalpea, kuultava iho ja epäinhimilliset silmät (kylläisenä kullanruskeat, nälkäisenä lähes mustat), sekä hän on tietysti pitkä, komea (tai no kaunis) ja houkutteleva. Tämä kaikki oli vielä ihan okei. Samoin kuin sulava liikehdintä ja vangitseva katse. Kyseessä kuitenkin vampyyri, jonka pitää pystyä vähällä vaivalla houkuttelemaan luokseen saaliinsa (= typerät teinitytöt). Mutta sitten kun pääpari pääsee tutustumaan toisiinsa paremmin ja joka kerta kun Bella edes vilkaisee unelmiensa mieheen hänen hengityksensä salpaantuu, kädet alkavat täristä ja katsetta ei pysty kääntämään pois. Niin upea, täydellinen, klassisen kaunis ja houkutteleva Edward on. Häntä verrataan marmoripatsaisiin, Hollywood-komistuksiin, enkeleihin, kauneuden jumaliin, taivaaseen... ja niin edelleen. En usko että minun tarvitsee edes mainita sanaa yliampuminen.

Tämän kaiken vielä kestäisi, jos Edwardin upeus mainittaisiin ehkä kerran luvussa. Mutta kun kerran sivussa luetellaan nuo kaikki yliampumiset, niin vähemmästäkin menee hermot. Mutta edelleen, kertojana on korviaan myöten ihastunut teinityttö, joten sallittakoon hänelle tämä jatkuva yliampuminen anteeksi. Kirjailija olisi kuitenkin voinut säästää lukijoiden silmiä (ja aivoja) edes sen vertaa, että olisi vähentänyt jumalointia kirjan loppua kohden.

Mutta tuo kaikki on siis pientä yliampumista verrattuna siihen miltä Edward tuntuu. Kylmä (kuollut) iho saa lämpöä rakastavan ja kylmyyttä halveksivan tytön sulamaan kuolalammikoksi. Kylmyyden lisäksi Edward ei pelkästään näytä marmoripatsaalta, hän myös tuntuu siltä. Käsivarsia kuvaillaan kivikoviksi, rintakehää marmoriksi, ihoa kristalliksi (joka myös kimaltaa auringossa). Koko mies on pelkkää kylmää kiveä, ilman mitään inhimillisyyteen viittaavaakaan. Tai no, kyllä hän hengittää, mutta sekin on Edwardin mukaan vain huvin vuoksi, ei hänen loppujen lopuksi edes tarvitsisi (kun on kerta kuollut).

Kuka sellaisen kanssa haluaisi loikoilla sängyllä, halailla ja kuherrella? Cuddlata marmoripatsaan kanssa?

Niinpä. Toisena ongelmana täydellisyydessä on Edwardin luonne. Twilightin vihaajat luonnehtivat Edwardia tylsäksi ja paperinohueksi hahmoksi, jossa ei ole minkäänlaista syvyyttä. Twilightin rakastajat taasen sulavat lammikoiksi jo pelkästä Edwardin mainitsemisesta. "Thanks Stephenie Meyer, now I'll never find a man" ja muita samantapaisia lentäviä lausahduksia tulee vastaan netissä liikkuessa ja tässä kohtaa sisäinen feministini ärähtää.

Edward on (muutamaan lauseeseen tiivistettynä) käytöstapansa 1900-luvun alkupuolella oppinut teinipoika, joka vertaa elämänsä naista heroiiniin, itseään narkkariksi ja hokee olevansa vaaraksi juuri tälle elämänsä naiselle. Jatkuvasti ailahteleva mieli saa Bellan pyörälle päästään, eikä hän uskalla oikein reagoida enää mihinkään. Suuteleminen ja koskeminen, minkäänlainen aloitteen tekeminen on kielletty, koska Edward ei tiedä kuinka hyvin pystyy hillitsemään itseään. Jos Edward saisi päättää, Bella ei saisi enää kävellä itse (koska on vaaraksi itselleen), hänellä ei saisi olla miespuolisia ystäviä (eikä tyhjäpäisiä naispuolisiakaan), hän ei saisi ajaa omaa autoaan, kävellä yksin missään, eikä varsinkaan rakastua Edwardiin, koska mies ei pysty lupaamaan itsehillintänsä pysyvän vakaana. Yksikin väärä liike ja Bella on syöty. Bellalla ei saisi loppujen lopuksi olla minkäänlaista yksityisyyttä, koska Edwardin on vahdittava kuin haukka myös hänen nukkumistaan.

Ja teinitytöt valittavat että tällaisia miehiä ei löydy mistään. Maailma on pullollaan omistushaluisia, aggressiivisia, alistavia ja pahoinpiteleviä miehiä, jotka ovat sulavia puheistaan ja tietävät näyttävänsä hyvältä, käyttäen ulkonäköään hyväksi. Joiden seurassa pitäisi koko ajan pelätä, että milloin se vihdoin naksahtaa, milloin en ole enää turvassa. Mutta ei silti pysty päästämään irti.

Tällainenko siis on teinityttöjen unelmien mies? Kivikova marmoripatsas, joka mielellään lukitsisi sinut pehmustettuun huoneeseen ja tarkkailisi sinua lasin takaa, koska ei pysty hillitsemään itseään ja saattaisi satuttaa?

Ja eniten tässä Edward-ilmiössä häiritsee se, että Twilight on täynnä paljon parempia miehiä. Bella luonnehtii koulunsa poikia tylsiksi ja nörteiksi ja koiranpennuiksi, mutta niistä tylsistä nörtti-koiranpennuista kasvaa isona järkeviä, lempeitä ja rakastavia miehiä. Edward ei kasva yhtään mihinkään suuntaan.

Ja kaiken tämän valituksen jälkeen väitän, että Twilight on nuorten kirjana oikein viihdyttävä, kevyt ja hauska. Kunhan sen ottaa kevyesti ja ajatuksella, eikä anna Bellan ylistyksen aivopestä. xD

Welhofilmin jäsen huomaamattaan jo vuodesta 1988

2009-01-28T22:59:53Z

Voisin sanoa, että ensimmäistä kertaa pääsin kokemaan elokuvan aivan uudella tasolla. Tai voisin sanoa, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, koska minut on pienestä pitäen kasvatettu tähän, mutta ensimmäistä kertaa huomasin kokevani elokuvan aivan eri tavalla kuin joku muu, jota ei ole kasvatettu elokuvien maailmassa, kameran takana.

Ystäväni kanssa meillä oli samat odotukset elokuvasta. Molemmat tiesimme suurinpiirtein mistä on kysymys ja mitä ehkä odottaa. Ensimmäiset kymmenen minuuttia katsoimme elokuvaa samalla lailla. Sankarittaren ja hänen elämäntilanteensa esittely. Muutamia turhia sivuhahmoja, joilla ei loppupeleissä ole väliä, mutta joiden näyttelijätaidot ja kokemus jättävät sankarittaren bambi-silmät varjoonsa. Kymmenen minuuttia elokuvaa (eikä "sankaria" perheineen ollut vielä esitelty) ehti kulua, kun molemmat jo totesimme elokuvan olevan täyttä rahan tuhlausta ja pelkkää katsojan kiduttamista näyttelijöiden ja juonen kannalta. Ystäväni valui tuolissaan alaspäin, valitti korvaani kärsivänsä ja haluavansa pois ja kaivoi sitten kännykkänsä esille tekstaillakseen kavereidensa kanssa ja valittaakseen heille kuinka huono elokuva oli.

Minä? Minä kiinnitin huomioni... kameratyöskentelyyn (ahdas tila, kuinka monta ihmistä kameran takana on mahtanut seistä?), ohjaukseen (koulun piha, kuinka suunnitellusti extra-näyttelijät taustalla liikkuvat?), puvustukseen (vaaleat vaatteet, joilla tuodaan esille Cullenin "sisarusten" kalpea iho ja tummat silmät, saavat nuoret näyttelijät sulautumaan koulun ruokalan seinään ja lattiaan tuomatta yhtään mitään esille), lavastukseen (bilsanluokan TUULIKONE WTF?), leikkauksiin (jännitystä tuova tiheä leikkaus, joka saa katsojan pään pyörälle), maskeeraukseen (onko elävän tarkoitus näyttää enemmän kävelevältä ruumiilta kuin jo kerran kuolleen?), vaijerityöskentelyyn (vampyyri = lentävä sammakko?), dialogiin ("And so the lion fell in love with the lamb" oh goodie), valaistukseen (WTF mikä katulamppu näyttää keinotekoiselta auringonlaskulta?), erikoistehosteisiin (Hello Mr. Sparkle, could you sparkle a bit more cause I can't even see you sparkle from back here), taustamusiikkiin (mitä etelänaksentti-musiikkia "romanttiseen" kohtaukseen on tungettu ja mitä tämä "jännitystä" luova Riivattu Rehtori-tunnari tekee täällä?)...

Sekä sitten tietenkin romanttisen pääparin totaaliseen kemian puutteeseen. Uskottavuuden pääparin rakastumisesta vei täysin sankarittaren huonon näyttelemisen lisäksi totaalinen kemian puute. Sankarittarella oli enemmän kemiaa pääpahiksen kuin päähyviksen kanssa. Ja varsinkin sankarittaren "doe-eyed-Bambi-watching-her-mother-get-shot-and-strapped-to-the-back-of-a-van"-katse (jonka olisi pitänyt kertoa enemmän sankarittaren tunteista Mr.Perfectoa kohtaan, mutta sai myös ajatustenlukuun kykenemättömätkin vääntelehtimään tuoleissaan kyllästyneinä) kävi koko elokuvan ajan niin pahasti hermoille, että edes elokuvan ainut oikeasti viihdyttävä ja hyvä kohtaus ei pelastanut elokuvaa edes sen yhden pisteen vertaa.

Ja mitä? Väitänkö, että elokuvassa oli edes yksi hyvä, ehkä noin viiden minuutin kohtaus, joka oli oikeasti viihdyttävä?

Kyllä väitän. Nimittäin vampyyri-baseball. ♥

♥ Kameratyöskentely ♥ Näytteleminen ♥ Erikoistehosteet ♥ Leikkaus ♥ Ääniefektit ♥ Ohjaus ♥

Ja sitten viisi minuuttia olikin ohi, ja katsomo pääsi jälleen kärsimään bambi-katseista ja sihisevistä vampyyreista.

Ja ystäväni ei saanut edes tämän vertaa elokuvasta irti.
Eli pakko kyllä todeta, että ellet ole täysi masokisti ja halua välttämättä tuhlata kymmentä euroa visuaaliseen kidutukseen, Twilight ei ole sinun, eikä kenenkään muun silmille sopiva elokuva.

Run

2008-12-18T23:01:53Z

On se huvittavaa miten jonkun artistin nimi jää päähän tahtomattakin.

Kesällä, kun ompelimme hiki hatussa siskon kanssa cosplay-pukuja, meillä oli Voice-tv päällä lähes koko ajan. Ja Voice kun tykkää kierrättää samoja biisejä päivän aikana vähän turhankin paljon, Leona Lewisin ulinat jäi päähän vähän liiankin hyvin.
Nyt sitten kun ei ole koko syksynä tarvinnut kuunnella hänen "omaperäisiä" sanojen venytyksiä ja määkimis-ääniä, hän julkaisee Snow Patrol coverin. Snow Patrol. Kaikista maailman bändeistä hänen pitää raiskata Snow Patrol. Masokistina oli tietenkin pakko mennä kuuntelemaan kuinka pahasti hän biisin raiskaa. Ja voisin sanoa että ensimmäisen minuutin aikana olin posiitivisesti yllättynyt. Lewis laulaa pehmeästi ja sanoihin on painotettu juuri oikea määrä tunnetta. Mutta sitten tulee kertosäe. Ja alkaa määintä. Noh, senkin vielä kestää juuri ja juuri, koska niitä venytyksiä ei ole ihan liikaa kuitenkaan. Mutta biisin viimeiset 2 minuuttia ovat aivan täysin turhaa ulinaa, määintää ja muka kaunista laulamista. Ne muutamat pisteet mitä Lewis oli biisin alussa ansainnut, putosivat suoraa miinuksille.

Raiskaus. Täysi raiskaus.

O___O

2008-12-17T00:15:40Z

Tsiisus.... jouluun on viikko ja en oo oikeestaan tehny mitään koko jutun eteen. xD
Mulla on yksi lahja hankittuna ja sekin tuli ostettua hullareilta (ja nyt en enää muista minne oon sen piilottanu). Oonko ees pikkasen myöhässä tänä vuonna. Ei ole tullut mieleenkään edes lähettää joulukortteja vaikka oon postissa töissä. Fail. -___-''

OMGWTFYAY

2008-11-24T10:54:52Z

vitusti lunta. JESH!

ja jei, se sulaa pois loppuviikkoon mennessä.
Tänä vuonna talvi oli lyhyt ja runsasluminen :D

Would you believe in a love at first sight?

2008-08-07T02:54:59Z

On se niin outoa kun elokuva jää pyörimään päähän, eikä sitä saa sieltä pois. Tekee niin suuren vaikutuksen, ettei vaan pysty päästämään irti.

Across the Universen kanssa kävi näin. Kaveri oli sitä suositellut ja heräteostoksena ostin Anttilasta itselleni syntymäpäivälahjaksi. Neljän biisin jälkeen elokuva sitten iski niin vahvasti, etten usko että minulle on koskaan käynyt niin elokuvan aikana. Teki mieli painaa pausea ja vetää henkeä, että pystyisin sisäistämään sen mitä näin ja kuulin. Valitettavasti siskolla oli kaukosäädin ja hän oli täysin liikkuvan kuvan pauloissa.

Girl, Hold Me Tight ja All My Loving olivat ihan suloisia, päähahmoja esitteleviä biisejä, joista tuli vähän niin ja näin fiilis. Että meneekö tämä elokuva raiskauksen puolelle, vai onko se oikeasti niin hyvä kuin kehutaan. I Wanna Hold Your Hand ja tyttörakkaus oli yllättävä ja piristävä käänne, pelasti elokuvan alun. Ja sitten PAM. Max ja Jude. Bye bye Lucy, täysin turha hahmo koko elokuvassa. Max ja Jude.

Do you need anybody?
I need somebody to love.
Could it be anybody?
I want somebody to love.
Would you believe in a love at first sight?
- Yes, I'm certain that it happens all the time~

Elokuva hyppäsi suoraa top 5 lempileffoihini, tasan yhden biisin ansiosta. Eikä edes Oh! Darlingin raiskaus sitä pudottanut listalta (vaikka se saikin minut kiukkuiseksi. kukaan muu ei saa sitä laulaa kuin Paul!!). Olin vain täysin jossain pilvessä koko loppu elokuvan. Ja elokuvan loputtua piti palata takaisin siihen yhteen kohtaukseen, joka sen fiiliksen aiheutti. With a Little Help From My Friends -biisi itsessään ei ole koskaan ollut minulle mitenkään maata järisyttävä. Mutta WOW. Tai niinkuin Joe Anderson sen lauloi:

"WHOAH, I get by with a little help from my friends~"

(go watch now!)

23:04

2008-08-04T21:05:00Z

Kamalaa.

Yhtäkkiä iski.

Täytän 23 tunnin päästä 20.

O_________O

Kirje ystävälle~

2008-05-29T21:34:15Z

Rakas Salli.
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta suhteemme on kuollut. Luulen että ymmärsin sen kun näin sen kutistetun pään kaapissasi, ja näin sinut vittuilemassa parhaalle ystävälleni.
Olen varma että olet tarpeeksi tunteellinen ymmärtämään kuinka huonosti olen voinut.
Lähetän sinulle takaisin rakkauskirjeesi, mutta pidän naapurisi Orvokin muistona.
Haluan että tiedät että minä tulen aina muistamaan ystävyytemme.
Pala helvetissä,
Eve

---

Rakas, hyvän ystäväsi nimi/rakkaasi nimi.
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. Luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.
Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.
Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.
Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.
_12_,
-nimesi-

1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimeinkin ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtmassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idol – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Australia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin

Waiting

2008-05-21T15:47:04Z

Tänään ensimmäistä kertaa vuoteen tuli semmonen fiilis, että olisin voinut ajaa autoa.

Suunnitelmissa oli mennä käymään Itäkeskuksessa vähän shoppailemassa. Katsoin reittioppaasta sopivan bussin ja kävelin 86-bussin pysäkille. Ehdin istua siinä ehkä 3-5 minuuttia ennen kuin pysäkille tuli hieman vanhempi rouva . Rouva sitten kyseli, että onko se bussi jo mennyt, kun hänen kellonsa mukaan sen olisi pitänyt jo tulla. Minun kelloni oli pari minuuttia vähemmän kuin rouvan kello, joten rouva istui viereeni odottamaan. Odotimme mitä luultavimmin noin 5 minuuttia ennen kuin rouva totesi, että nyt on tainnut jäädä vuoro välistä. Seuraava tulisi kymmenen minuutin päästä. Päätin odottaa sen kymmenen minuuttia sen sijaan, että olisin kävellyt seuraavalle pysäkille, jolle pysähtyisi myös 85-bussi.

Noh, kymmenen minuuttia kului ja Santahaminan suuntaan oli jo ajanut kolme bussia, joista yksi oli ollut tyhjä ja numeroimaton. Yksikään bussi ei ollut kuitenkaan tullut takaisin. Siinä bussipysäkillä istuskellessa tulin sitten pohtineeksi, että onko tässä järkeä. Olin jo istunut siinä noin 20 minuuttia ja totesin vain, että äidin auto seisoi pihassa käyttämättömänä. Avaimet olivat eteisen lipaston päällä. Minulla ajokortti. Sen sijaan, että olisin istunut bussipysäkillä odottamassa täyttä bussia olisin jo huristanut siinä kahdessakymmenessä minuutissa Itäkeskukseen.

Harmi vain en ole ajanut vuoteen.

Istuin vielä seuraavat kymmenen minuuttia bussipysäkillä ennen kuin bussi tuli. Täpötäysi bussi. Seisoin kuljettajan vieressä Laajasalon ostarille asti. Herttoniemeen päästyäni vilkaisin kelloa. Minulta oli mennyt 45 minuuttia päästä kotoa Herttoniemeen. Olisin kävellytkin nopeammin.

Noh, onneksi aurinko paistoi ja oli lämmintä. Mikäs siinä istua jalat auringossa ja kuunnella musiikkia puoli tuntia, kun ei oikeasti ole mihinkään kiire. Sen sijaan, että olisin panikoinut liikenteessä pienen, vaaleansinisen citroenin kanssa sain nauttia kesäisestä Laajasalosta ja auringon lämmittämistä mustista farkuista. ^^ Eikä se bussimatkakaan niin kamala ollut. Pikkupojat päästivät minut istumaan puolivälissä.

photobucket

2008-05-02T18:05:49Z

Gawd, oisin tänään laittanu tänne Tokio Diary Day3, mut en saa kuvia photobucketiin. This sucks. Big time. >___<

iivul @ 2008-04-23T12:29:00

2008-04-23T09:38:33Z

Shocking...

Seikkailin huvikseni HelMetissä ja laitoin hakusanaksi Gackt. Löyty Diabolos, Sixth Day ja Crescent. Oli pakko kokeilla heti perään Malice Mizer. Ei viitteitä. Mutta sitten Moi dix Mois; Beyond the gate ja Dixanadu.

Sitten vielä kokeilin Utada Hikarua ja Kingdom Hearts soundtrack lähti varaukseen. xD

Tokyo, Day 2 - 16.2.08

2008-02-27T23:45:48Z

Square Enix Store & Shinjuku

Oh jesh! Edessä oli paras päivä mitä siihen asti oltiin suunniteltu. Koko päivä shoppailua, ja mikä parasta, olimme päättäneet aloittaa päivän juuri sillä ainoalla kaupalla, jossa halusin käydä. Squeenix Storessa <3

Päivä piti kuitenkin aloittaa aamiaisella, ja koska hotellimme ei tarjonnut laskuun kuuluvaa aamiaista, lähdimme etsimään pilvenpiirtäjien keskeltä kahvilaa, jonka äiti oli edellisenä iltana nähnyt. Selvisi, että se kyseinen kahvila oli Tully’s Coffee, perus ketjukahvila, mistä saimme kolmioleivät ja kahvit. Japanin taidoista oli vihdoin jotain hyötyä, kun tulkkasin siskolle ja äidille mitä taululla oikein luki katakanoilla. Äiti tilasi cappucinon ja piristi aamua vastaamalla tarjoilijan kysymykseen ”Sí!”. Tarjoilija katsoi hämmentyneenä, kunnes itsekin naurahti.

Aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään oikeaa rakennusta, jonka katutasosta pitäisi löytyä maailman paras kauppa. Kauppa sijaitsi Shinjukun ja Shibujan rajalla (jos nyt oikein ymmärsin, kartta väitti Shibuja, mutta se oli aivan Park Hyattin takana) ja kun pääsimme muutaman pilvenpiirtäjän ohi minä ja siskoni innostuimme. Muutama moottoritie kaartui päidemme ylle ja näytti aivan siltä kuin olisimme seisseet ison lautasen alla. Päässä alkoi yllättäen soida Underneath the Rotting Pizza ja siskon kanssa nauroimme Square Enix Storen strategiselle sijoitukselle. Tuntui kuin olisi kävellyt Midgarissa, kun leveän betonirakennelman alta etsimme oikeaa kauppaa. Heti ensimmäiseksi ovesta sisään päästyämme vastassa oli iso Tonberry-pehmolelu. Olisi niin tehnyt mieli napata se kainaloon ja juosta saatanan lujaa ulos kaupasta. Pehmolelulaatikoiden jälkeen pääsimme minifigu-hyllylle ja bongasimme Cloudin ja Squallin. Emme kuitenkaan päässeet sen pidemmälle, kun siskoon iski paniikki. Hän oli unohtanut laukkunsa kahvilaan.

Jouduimme poistumaan kaupasta melkein heti ensimmäisten minuuttien jälkeen ja kiireen vilkkaa kävelemään takaisin kahvilalle. Äidille ja siskolle tuli kävelyn aikana riitaa kaikennäköisistä asioista ja oltiin vain todella onnellisia, että siskon passi oli äidillä. Laukku onneksi löytyi kahvilasta ja käännyimme takaisin kohti Squeenix Storea. Myyjä katsoi meitä hieman ihmeissään, kun astelimme uudestaan sisään, mutta emme antaneet sen häiritä. Edessä oli kuitenkin vielä kokonaan Final Fantasy&Kingdom Hearts-kerros.

Portaiden vierestä löytyi peli ja cd-hylly, jolle jumituimme. Ensimmäiseksi silmään osui tietenkin juuri se peli, minkä perään olen huokaillut viime kesästä lähtien. Toisen kerran tuli se fiilis, että äkkiä Crisis Core laukkuun ja juosten ulos. Hyllystä löytyi myös FFVII:n original soundtrack, Before Crisisin soundtrack, Advent Childrenin soundtrack ja Final Fantasy Piano Collection. Seuraavasta väliköstä käteen osui Kingdom Hearts: Chain of Memories-peli ja Roxas-action figuuri. Sillä oli sea salt ice cream kädessä. ^^ Roxasin alapuolelta löytyi sitten se, minkä ostamista olin harkinnut lokakuusta lähtien. Peli, joka ei toimisi pleikassani ja olisi pelkästään japaniksi. xD Hiplailin KH2: Final Mix + -peliä varmaan 15 minuuttia ennen kuin sisko kiskoi minut eteenpäin paita-osastolle. Löysimme AC-lippiksen, jossa oli Cloudin sudenpää ja KH-lippiksen Heartless-merkillä. Niiden alapuolelta löytyi Sora ja Roxas-paidat, joista Roxasin ostamista taas vaihteeksi harkitsin. Tosin, mitäpä minä tekisin semmoisella paidalla, vaikka se älyttömän hieno (ja kallis) olikin.

Seuraavaksi edessä oli ne muutamat askelmat ylemmälle tasolle ja suoraa edessä se, minkä vilkaisemista olin vältellyt siihen asti. Genesiksen puku. <3 Kaikella kunnioituksella Gacktia kohtaan, toivon että se asu ei ollut sama mikä hänellä on ollut. Se nimittäin näytti... pieneltä. xD Sisko otti ensin minusta muutaman kuvan ja tyrkkäsi sitten kameran minulle. Jouduin peruuttamaan jonkin matkaa ja nappasin ensimmäisen kuvan. Laskin kameran alas katsoakseni millaiset valotusasetukset siinä oli, kun katseeni osui johonkin lattiassa. Oli *näin* lähellä, ettei polvet olisi notkahtanut. Sisko tuli katsomaan ottamaani kuvaa ja aloin hokea hänelle ”älä katso alas, älä katso alas”. Sisko tuijotti ensin sitä kameraa ihmetellen mistä minä oikein puhun, kunnes hänkin sitten vilkaisi lattiaa. Ja whump, sisko jähmettyi täysin. Tuijoteltiin siinä sitten lattiaa jonkin aikaa, kunnes tajusin ottaa ensimmäisen kuvan. Ja voin vain sanoa, että ottamani kuva ei todellakaan ollut mitään verrattuna siihen, miltä Sephiroth livenä näytti. Gawd, ne hiukset! ne huulet! se siipi! ne silmät! Näytti oikeasti siltä, kuin he olisivat sulkeneet oikean (puolikkaan) ihmisen lattian sisään. Ottamamme kuvat saivat Sephyn näyttämään kovin muoviselta (mitä se siis tietysti oli), mutta siinä valossa ja siinä tilanteessa... Wou.

Kun olimme selvinneet suurimmaksi osaksi järkytyksestä, uskalsimme kävellä Sephyn yli ja katsella vitriineissä olleita figuja. KH:lle oli oma vitriini, AC:lle oma ja FFVII:lle oma. Oli siinä myös FFX:lle, jos oikein tunnistin hahmot. Vastapäätä figu-vitriinejä, Sephyn toisella puolella, oli toinen rypäs lasivitriinejä, mistä sitten löytyi KH-koruja. Gawd, olisi niin tehnyt mieli ostaa Roxasin koru tai edes joku keyblade, mutta niiden hinnat oli vähän liikaa budjetilleni. :D Vitriinien takana oli sohvarykelmä, joille äiti meni istumaan siksi aikaan kun me siskon kanssa kuolattiin ympärillä olevia esineitä. Portaiden vierusseinältä löytyi FFVII-korut. Cloudin korvis, ShinRa-pinssi, Sephyn sormus. Viereisessä vitriinissä oli sitten Crisis Core ja Dirge-kamaa. Rakastuin totaalisesti CC-avaimenperään, mutta sisko valitti että se oli ihan tylsä ja ei kannata ostaa (nyt harmittaa). Avaimenperän vierestä löytyi sitten Cerberus-sytkäri, kaulakoru ja avaimenperä. Seuraavat vitriinit oli muille FF-peleille, joista emme niin välittäneet, mutta sohvien takana, ison tv-ruudun (jolla pyöri pelien trailereita) vieressä oli pöytä, jolta löytyi iso Cloud-nukke, Cloudin ja Sephirothin AC-taistelu sekä Holyn kutsu.

Nappailin niistä sitten kuvia, kun traileri vaihtui viereisellä ruudulla. Jähmetyin aivan totaalisesti, kun tunnistin äänen, joka siinä jotain selitti japaniksi. Päässä vain pyöri ”eivoiollatottaeivoiollatottaeivoiollatotta”. Käännyin sitten hitaasti katsomaan ruutua, missä vaihtui kuvat Twilight Townista. Axelin ääni selitti edelleen jotain, taustalla soi tuttu biisi. Ja sitten, whump. Kuvaan tuli Axel ja Roxas istumassa sen kellotornin katolla, juttelemassa. Silmieni edessä pyöri liikkuvana kuvana ne muutamat screen capit, joita olen hehkuttanut syksystä lähtien. Siitä lähtien kun kuulin, että on edes tulossa peli Roxasista. Edessäni pyöri traileri, jota ei ollut vielä julkaistu sillon kun olin vielä Helsingissä. Vain muutama päivä sitten. En edes itse tajua oikein mitä tapahtui. En edes tiennyt, että ihan oikeasti olen niin koukussa siihen peliin (joka ei ole vielä ilmestynyt), että saan paniikkikohtauksen pelkän trailerin näkemisestä. Kaikki muu vain katosi ympäriltä, kun tuijotin sitä ruutua ja yritin sisäistää mahdollisimman paljon siitä mitä näin. Traileri loppui ja seuraava alkoi. Birth By Sleep. Seisoin edelleen siinä paikoillaan ja yritin hengittää. Mikä oli niin friikkiä. Sillä hetkellä ei päässä oikein pyörinyt mitään ja näin jälkeenpäin voin vain ihmetellä, että mitä helvettiä. Sisko tuli siihen viereen hämmästelemään, että olenko kunnossa. Hän ei oikein käsittänyt paniikkikohtaustani 358/2 Daysin trailerin näkemisestä, kunnes traileri vaihtui taas ruudulla. Ja PAM! Genesis ruutuun ja siskolta lähti jalat alta. :DD

Meni vähän aikaa, että toivuimme trailereiden katsomisesta ja paniikkikohtaukseni laantui hieman. Oli vaan semmoinen fiilis, että en saa henkeä ja pakko päästä ulos, pakko päästä ulos. Äiti oli sillä välin tarkkaillut miten ihmiset saivat tehtyä ostoksensa ja kertoi sitten, että myyjää pitää viedä ympäri kauppaa ja osotella vitriineistä mitä haluaa. Sisko lähestyi ensimmäisenä myyjää ja vei hänet AC-vitriinille, osoitti Renoa ja lausui ”Reno” oikein amerikkalaisesti. Eli siis ”Riinou”. Myyjä tuijotti hetken hämmentyneenä ja toisti sitten ”Leno?” niinkuin se kirjoitetaan. xD Muutaman ”hai”:n ja kahden Cerberus Relief-avaimenperän jälkeen sisko sai maksettua ostoksensa ja myyjä tuli paperikassin kanssa tiskin takaa. Taas vaihteeksi kulttuurishokki. Myyjä kumarsi syvään ja ojensi kassin kaksin käsin suoraan eteensä ja kiitti kovasti.

Siskon jälkeen minä sain ostettua Yuffie-figuni ja myös Relief-avaimenperän. Tarkkailtuani siskon hämmästelyä osasin suhtautua kumartavaan myyjään ihan hyvin. Todella friikkiä se vaan oli. Menimme alakertaan kiertelemään vielä vähän lisää ja sain taas vaihteeksi kunnolla henkeä. Sisko osti über söpön chocobo-mukin ja minä kysyin KH2: Final Mix +:ssan hintaa. Siinä vaiheessa ja sen paniikkikohtauksen jälkiaaltojen aiheuttamassa tilassa totesin, että se oli ehkä liian kallis ja halusin vain päästä ulos nopeasti. Ei sillä, ettenkö olisi halunnut ostaa koko kauppaa tyhjäksi, oli vain kummallisen ahdistunut olo. Sisko ja äiti ei kuitenkaan suostunut lähtemään ennen kuin kysyin Axel ja Roxas-figujen perään. Niitä ei ollut näkynyt vitriineissä ja ne olivat kuitenkin ne kaksi figua, jotka olin tullut Japaniin ostamaan. Kiipesin sitten takaisin yläkertaan ja öhm... yritin kommunikoida myyjän kanssa. Syytän mokailustani paniikkikohtaustani. Kun päässä ei pyöri mikään muu kuin ”whoah” ja hengittäminen on vaikeaa ja ”whoah” ja haluaisi vain ulos ja ”whoah”. Nimet tulivat täysin automaattisesti englanniksi, kun siihen kieleen on pelejä pelattaessa tullut totuttua. Vaikka tiesin täysin hyvin miten ne nimet olisi pitänyt lausua japanilaiselle myyjälle. Myyjä ei ymmärtänyt mitä selitin ja minä en ymmärtänyt mitä myyjä selitti. Huoh. Osoitin vitriineissä olevia figuja ”Axel and Roxas”. Myyjä toisti ”Rokusasu to... ?” muutamaan otteeseen ennen kuin jumittuneet aivoni ymmärsivät mitä hän yritti selittää. ”Axel” oli silti vastaukseni ja myyjä kurtisteli kulmiaan. ”Akuseru?” Sisko nauroi jossain takanani kun sain vihdoin takelleltua pienen ”hai”:n. Myyjä katosi varastoon etsimään ja minä yritin taas vaihteeksi hengittää.

Ja kaiken sen vaivannäön jälkeen myyjä tuli takaisin päätään pudistellen. ”Sold out” (tosin sanottuna kovin japanilaisesti <3)

Pääsimme viimein ulos kaupasta ja paniikkikohtaukseni muuttui fangirlsquealaamiseksi. Olin nähnyt 358/2 Daysin trailerin. Sillä hetkellä harmitti eniten, ettei puhelimeni toiminut Japanissa. Olisi niiiiiiin tehnyt mieli lähettää Irinalle tekstiviesti ja hehkuttaa hänelle koko kauppaa ja purkautua fangirl-vaiheesta pois. Lähdimme kävelemään takaisin hotelille Squeenix-paperikassiemme kanssa ja matkalla kävimme 7-eleven kaupassa. Hyllystä löytyi E-ma karkkeja (Gackt <3) ja hamstrasimme niitä sitten siskon kanssa muutamat purkit mukaan. Kaupan ulkopuolelta löytyi maasta kummallinen tarra. E-ma karkit olivat vaihtaneet fangirlsquealaamisen Squeenixistä Gacktiin ja nauroimme, että tarra ehdottomasti osoittaa missä päin mysterious Mr. G sijaitsee.

Joo, väsynyttä läppää. Huoh.

Hotellilta suuntasimme sitten kohti Shinjukun asemaa, jonka toiselta puolelta löytyisi ostosparatiisi. Tavoitteena oli löytää Marui-kauppakeskusketjun osa Marui Young. Helpommin sanottu kuin tehty. Yksi matkaoppaistamme oli suositellut OIOI-logon etsimistä rakennusten kyljistä. Logo merkitsisi Marui-rakennusta. Kävelimme (yhden monista) pelihallin ohi ja sisällä soi Larc~en~Cielin Feeling Fine. ^^ Pelihallin jälkeen löysimme ensimmäisen OIOI:n. Tosin se oli väärä OIOI. Rakennuksessa oli elokuvateatteri ja seinällä mainostettiin sisällä pyöriviä elokuvia. Silmään osui L-leffan posteri ja teki mieli ottaa siitä kuva ihan vain Ilonaa varten. :D (En ottanut, mutta etsin netistä, hah) Onneksi postereiden vieressä oli myös kartta, johon oli merkitty missä kaikki muut OIOI:t sijaitsevat. Mahtavien kartanlukutaitojeni ansiosta lähdimme kävelemään aivan oikeaan suuntaan, mutta äiti ei oikein luottanut minuun. Löysimme seuraavan OIOI:n ja jouduimme katsomaan senkin kartasta ja selittämään vaivalloisesti äidille missä olimme ja mihin piti mennä ennen kuin hän uskoi, että ihan oikeasti osaan lukea karttaa. Huoh.

Marui Young löytyi ja sen vierestä löytyi muutama levy- ja kirjakauppa. Päätimme ennen Marui Youngin läpikäymistä käydä syömässä viereisessä italialaisessa ravintolassa, jonka muoviannokset näyteikkunassa näyttivät herkullisilta. Ravintola sijaitsi kuudennessa kerroksessa ja alhaalta meni suoraan hissi ravintolaan. Saimme nurkkapöydän ja sisko törmäsi matkalla tuolilleen takanaan istuvaan poikaan. Älyttömän söpöön poikaan. o_O Ja niitä oli kaiken kaikkiaan 3 samassa pöydässä. Kolme söpöä poikaa suoraan edessä koko lounaan ajan. Yhdellä oli mielettömän ihanat hiukset<3 Kunnon bedhead-look ja toisella ihanat silmät ja gah. Pakko vaan sanoa, että ruoka maistui jotenkin paremmalta. :D Äitikin totesi, että olisi voinut ihan mielellään ottaa yhden vävypojaksi. xD

Lounaan jälkeen mentiin sitten viimein sisään Marui Youngiin ja liukuportailla viidenteen kerrokseen. Sisko oli ihan taivaassa, kun Moi-même-Moitié (kavereiden kesken mömmö) tuli näkyviin. Seinissä oli isot ”no photographing” kyltit, mutta sisko nappas nopean salakuvan oven vieressä olleesta kyltistä. Ja pakko vaan sanoa, että kauppa näytti juuri niin Manalta, kuin kauppa voi vaan näyttää. Hauta-arkku toimi sovituskoppina, katossa kulki tummat ruusuköynnökset, jossa oli siniset(!) ruusut ja ne kaikki Manan suunnittelmat vaatteet. Whoah. Sillä hetkellä, sellaisten vaatteiden keskellä tulee kyllä ihmeteltyä miksi minä en pukeudu niin. :D Rakastuin varsinkin erääseen hameeseen, johon törmäsin vahingossa. Hameeseen, jota voisin ihan oikeasti käyttääkin, jos vain olisi rahaa. xD

Sisko osti itselleen 10 000 jeniä maksaneen korun (ihan vaan sen takia, että oli pakko ostaa jotain mömmöstä :D) ja kaverilleen tuliaisen.

Mömmön jälkeen päätimme kierrellä vähän muutenkin Marui Youngia. Ne muut lolita-vaatteet eivät kyllä iskeneet niin paljoa, varsinkaan kaikki ne yltiömakean näköiset sweet lolita vaatteet. o_O Kyllä sieltä muutama hieno asukokonaisuus löytyi, mutta enemmän odotin levykauppoihin pääsyä. Pääsimme sitten viimein ulos Marui Youngista ja kello alkoi olla niin paljon, että kadut alkoivat olla täynnä. Edessä oleva risteys oli aivan tukossa ihmisistä, joten päätimme käydä ensin viereisessä kirjakaupassa, jossa myytiin myös CD:itä.

Gacktia ei tuntunut löytyvän mistään, olimme aivan sekaisin missä oli mitäkin niiden kaikkien japanilaisten merkkien ja tekstien seassa. The Beatles löytyi, mutta Gacktia ei. Viimein sisko löysi jonkun single-hyllyn, miltä löytyi muutama Gacktin single. Ei ihan sellaista, mitä odotettiin. C’mon! Missä oli kaikki ”GACKT OVER HERE!!!”-kyltit? Pettymyksen jälkeen kiersimme lehtiosaston, tutkien kansia, jos ehkä joku tuttu osuisi silmään. KAT-TUN näytti olevan kovassa huudossa, niiden pärstiä näkyi joka puolella. Yhteen Tackeyyn törmäsin ennen kuin päätimme vaihtaa kauppaa.

Kadun toiselta puolelta löytyi iso levykauppa ja ensin eksyimme käytettyjen levyjen osastolle. Gacktia löytyi, mutta uudet levyt houkutti enemmän kuin käytetyt. Malice Mizer hyllystä löytyi Ma Cherie-single, jota sisko pääsi hiplailemaan joksikin aikaa. Päätti kuitenkin jättää ostamatta. Siirryimme kerrosta alemmas, niiden käyttämättömien levyjen sekaan ja heti ensimmäisestä hyllystä löytyi Gackt. Mukaan lähti sillä kertaa albumeista vain Love Letter ja Moon ja singleistä No ni saku hana no yoni sekä Vanilla (!! <3). Sisko löysi Marsin ja Moonin albumit, mutta kassalla myyjä lähti yllättäen käymään varastossa. Pian hän tuli kuitenkin takaisin kantaen kahta LP:n kokoista albumia. Sisko tuijotti pitkään, että mitäs helvettiä. Ei hän mitään vinyylejä halunnut. Myyjä kuitenkin vakuutteli elekielellä, että ne ovat ihan normaaleja CD:itä. Laski Marsin kassalle ja näytti käsillään, kuinka yhteen mahtuu neljä normaalin kokoista CD:tä. Okei, sisko uskoi myyjää ja maksoi ostoksensa.

Päätimme käydä hotellilla heittämässä päivän ostokset pois käsistä ennen kuin lähdemme etsimään ravintolaa. Tulimme täysin väärästä päästä asemaa sisään ja heti ensimmäiseksi ovilla oli vastassa kauppa, joka suorastaan huusi Irinaa. Ei valitettavasti jaksettu käydä sisällä, mutta nappastiin sentään kuva. Vähän aikaa seikkailtiin metroaseman sisällä, kunnes viimein löysimme sen paikan mistä hotellin minibussi lähti.

Hotellilla siskon oli pakko nähdä omin silmin mitä hän oli mennyt ostamaan. Sisko repi Mars LP:n ympäriltä muovit ja nosti kannen. Ja hajosi totaalisesti. Myyjä oli näyttänyt neljää levyä. Keskeltä löytyi kylläkin tasan yksi CD.

Naurettiin pitkään kuinka Gacktin ego ei mahdu pienempiin kansiin ja äiti ihmetteli mitä me oikein höpötämme (ja sanottakoon, että kymmenen päivän ja yhteensä 30 Gackt CD:n ja DVD:n jälkeen hän ymmärsi täysin). Lohdutukseksi voi kylläkin sanoa, että molemmat albumit tulivat isojen kuvakirjojen kera. Iiiiisoja kuvia Gacktista<3 Että ei se iso ego nyt niin huono asia ole.

Lähdimme uudestaan minibussilla takaisin asemalle ja aseman yläkerrassa olevan talon ravintolakerrokseen. Sisko vaati saada sushia, mutta minua tai äitiä ajatus ei oikein innostanut. Onneksi noin kymmenestä ravintolasta yksi tarjosi sekä sushia, että italialaista ruokaa. Sinne siis. Ruoka oli hyvää ja tarjoilija puhui englantia. Jei! Söimme jälkiruoaksi pinot pannukakkuja mansikoiden ja vaniljajäätelön kera. Koristeeksi oli laitettu sitruunamelissaa, jota äiti ihasteli. Maistui kuulemma kerrankin oikealta sitruunamelissalta. Sisko ei ollut aivan samaa mieltä. ”Mä söin jonku basilikan...” ”Se on sitruunamelissa.”

Ehdimme viimeiseen minibussiin ja hotelilla päätimme vähän kokeilla japanilaisia tv-ohjelmia. Enimmäkseen ohjelmat olivat tylsiä keskustelu-ohjelmia (paitsi että yhdessä oli juontajana Taro Yamamoto ^^), joista kieltä puhumaton ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystä, kunnes sitten yhdeltä kanavalta löytyi jonkinlainen sketsi-ohjelma. Myönnettäköön, lähes kaikki sketsit menivät täysin ohi edelleen kieliongelmien takia, mutta sitten tuli kuvaan pieneksi asunnoksi lavastettu lava. (Niin joo, tässä kohtaa pitäis varmaan varottaa kaikkia homofoobikkoja xD Warning! Some boy on boy action ahead. (ihan PG tasoa kummiski xD) Don’t like? Don’t read. :D)

Lavalla seisoi hyvännäköinen nuori mies ja about keski-ikää lähentelevä, hassusti pukeutunut mies. Ne seisoi vierekkäin asunnon toisella laidalla ja esitti juttelevansa jotain. Sitten sen ”asunnon” ovi pamahti auki ja sisään asteli toinen todella hyvännäköinen poika (gah, mistä ne putkahtelee?!?) kauppakassit käsissään. Äänenpainoista ja ilmeistä päätellen (kielestä ei edelleenkään hajua) se tervehti innoissaan sitä toista poikaa, kunnes huomas sen toisen miehen. Kauppakassipojan ilme valahti ihan totaalisesti ja kauppakassit putosi sen käsistä. Se toinen poika hätääntyi ja rupesi selittämään kovaa vauhtia japaniksi jotain ja heilutteli käsiään. Siis juuri silleen ”This is not what it looks like!”. Se toinen sitten lampsi isoin askelin asunnon poikki niiden kahden luokse ja rupesi jäkättämään ja osottelemaan niitä sormella. Niille kahdelle pojalle tuli kauhea ja oikein teatraalinen riita ja se keski-ikäinen mies vaan seisoi tyynenrauhallisesti vieressä ja katseli huvittuneena. Sitten se kommentoi aina välissä jotain ja yleisö nauroi. Ne pojat oli päässy johonkin ihme itkuvalitusvaiheeseen niiden riidassa ja sit se kauppakassipoika päätti ottaa hatkat. Se huudahti jotain tosi dramaattista ja marssi ulos ovesta. Se toinen poika pyrähti sen perään siihen ovelle ja jäi sit siihen valittamaan yksikseen. Varmaankin sanoi jotain... vaikuttavaa (edelleen mennään äänenpainojen, ilmeiden ja bodylanguagen perusteella), koska hetken päästä se ulos juossut poika päätti tulla takaisin sisään. Sitä sitten seurasi kauheat anteeksipyyntelyt (jei! ymmärsin sentään jotain) ja taas ihmeelliset itkuäänenpainot. Sit se kauppakassipoika syöksähti sen toisen kaulaan ja rutisti sitä oikein kovaa (edelleen pyydellen anteeksi). Ne pojat halasi siinä aika pitkään, kunnes se keski-ikäinen mies kommentoi jälleen jotain ja ne molemmat pojat kääntyi katsomaan sitä (edelleen halaten). Yleisö repesi nauruun ja TADAH! sketsi loppui. Siis wtf? xD

(Boy on boy action ends)

Päätettiin sitten siihen lopettaa päivä ja mentiin nukkumaan. :D

Tokyo, Day 1 - 14.-15.2.08

2008-02-27T22:15:13Z

Helsinki-Vantaa - Kansai Airport, Osaka & Shinjuku

Ensimmäinen kosketus Japaniin tuli jo lentokoneessa, joka oli täynnä japanilaisia. Ainoat länsimaalaiset, jotka bongasin itseni ja perheeni lisäksi oli toinen perussuomalainen perhe muutama penkkirivi meistä eteenpäin. Plus tietenkin muutama lentoemäntä. Ja lentäjä. Ainoa kieli mikä kuului ympäriltä oli japani ja äiti alkoi ahdistua. Tätäkö hän joutuisi kestämään 10 päivää? Ja entäpä sanomalehdet, mitä vieressä istuvat japanilaisnaiset lukivat! Lehti väärinpäin ja merkit luetaan ylhäältä alaspäin. Toisin sanoen äitiin iski kulttuurishokki jo Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni lentämään leveämmässä lentokoneessa. Niin että keskellä konetta oli 4 penkkiä ja käytävät molemmin puolin normaalien penkkirivien lisäksi. Annoin siskon istua ikkunapaikalla (vaikka olin varannut sen paikan koko lentomatkaksi) nousun ja muutaman ensimmäisen tunnin ajan. Nousun ajan oli todella kipeä olo. Nuha, mistä olin kärsinyt jo muutaman päivän ei ollut kadonnut mihinkään ja lentokentällä äiti oli tunkenut minut niin täyteen lääkkeitä, että olo oli aika tööt. Vasen korva meni lukkoon, mutta kipua en missään vaiheessa tuntenut, toisin kuin lääkäri oli ”luvannut” (”Nousu ja lasku tulevat olemaan tuskaa, varoitan!”).

Lennon kesto oli lähemmäs 10 tuntia ja lensimme tosiaan yön yli. Lähes heti nousun jälkeen iski paha väsymys ja jaksoin tuskin olla hereillä ruokailuun asti. Ruoan jälkeen ruuduilla alkoi pyöriä joku elokuva (oisiko ollu Martian Child), mutta minä kaivoin esiin mp3-soittimeni ja isoveljen kuulosuojaimet. Kääriydyin vilttiin ja käperryin kylmää ikkunaa vasten. Ihana hiljaisuus ympäriltä ja Gacktin balladit tuudittivat minut uneen hetkessä.

Heräsin elokuvan loppukohtauksen aikana. Olin nukkunut vähän yli tunnin. Matkaa oli kulunut about 3 tuntia ja olo oli pirteä kuin peipponen. Tuntui että olisin nukkunut ainakin 10 tuntia (todellisen tunnin ja edellisen yön kolmen tunnin sijaan) Ikkunasta näkyi vain pimeys, lensimme jossain Venäjän yllä. Sisko halusi lainata kuulosuojaimia, että saisi itsekin nukuttua hetkisen. Kuuntelin vaihteeksi Mewta, Snow Patrolia, Postal Servicea ja Kings of Conveniencea (ihana kansio<3) ja katsoin kuinka John Cusack yritti pelastaa pikkupoikaa jostain korkeasta paikasta. Jei, onnellinen loppu! (ei mitään tietoa mitä siinä leffassa oikeasti tapahtui)

Elokuvan jälkeen ruudulla pyöri vähän aikaa lentomme reitti ja kaikkea muuta kivaa tietoa (perus lentokorkeus, lämpötila ulkona, matkan pituus ja kellonajat yms). Yritin repiä jotain huumoria siitä, että lentokoneemme oli kartalla suurempi kuin Suomi, mutta sisko ei ihan lämmennyt vitseilleni. Seuraavaksi alkoi lennon toinen elokuva (kolmesta), joka oli Japanilainen koulutyttödraama How to Become Myself. Päätin katsoa sen jopa äänien kera, piti totutella kieleen (ihan kuin sitä ei olisi kuullut tarpeeksi ympäriltä). Elokuva oli todella hyvä (vaikka siinä ei ollutkaan söpöjä poikia -___-) ja muutama tunti kului mukavasti. Sisko torkahteli elokuvan aikana ja sen loputtua taisi nukahtaa ihan kunnolla, ainaki hetkiseksi. Itse rupesin lukemaan ainoaa matkalukemista minkä olin ottanu mukaan omien ficcieni lisäksi (joihin en koskenut koko matkan aikana, hah!). KH2 mangan eka osa<3 Ah, akurokua<3

Loppumatka sujuikin sitten välillä lukien, välillä kolmatta leffaa (Entrapment) silmäillen. Jossain vaiheessa (kun lensimme Kiinan yllä) aurinko nousi ja ikkunasta pystyi tiirailemaan edes jotain maisemia. Bongailin pikkukaupunkeja vierivieressä ja jokaisen pikkukaupungin keskeltä tuprusi savuvana samaan suuntaan. Saimme (mielettömän) kuumat liinat, joilla pyyhkiä kasvot ja sen jälkeen tarjoiltiin aamiainen. Elokuvan jälkeen ruudulle ilmestyi jälleen kartta ja OU JEE! ikkunasta pitäisi näkyä Japanin länsirannikkoa. Meri kimalteli aamuauringon valossa ja Japani näytti... ihanalta. Vasta siinä vaiheessa, kun kurkin ikkunasta alhaalla levittyvää vuoristomaisemaa, iski Japani-paniikki. Kyllä olin koko ajan tiennyt, että nyt me ihan oikeasti sinne lennetään, pääsen ihan oikeasti Japaniin, mutta vasta siinä vaiheessa kun näin omin silmin Japanin tajusin, että pääsen kohta kävelemään Japanin maaperälle.

Lasku Osakan Kansai Airportille oli siisti, eikä edes mennyt korvat lukkoon, jei! Lentokoneesta päästiin käytävälle, joka vei lasiseen tilaan, missä oli liukuovet ulos. Suora pudotus alas kentälle. Japanilaiset kerääntyi siisteiksi jonoiksi ovien eteen odottamaan ja päätimme seurata esimerkkiä. Sisko oli nähnyt koneen ikkunasta terminaalien välillä kulkevan junan (joka tosiaan kulki rakennuksen ulkopuolella) ja päättelimme että jonotamme juuri sellaiseen.

Shuttle (mikä sukkula sitten onkaan) vei meidät jonottamaan passintarkastukseen. Äiti päätti vasta siinä jonossa kertoa, että ai niin! yli 18-vuotiaista otetaan sormenjäljet ja kuvat passintarkastuksen ohessa. Ou jee. 10 tuntia lentokoneessa ja olo oli tietysti mitä kaunein. Nojoo, passintarkastajat kaikki näytti yli keski-ikäisiltä, kyrpiintyneiltä miehiltä, joten eipä kai ulkonäöllä nyt niin hirveästi väliä ole. Kunnes sitten kun minun vuoroni oli seuraavaksi ja uusi passintarkastaja ilmestyi avaamaan uuden linjan. Helvetin söpö, nuori passintarkastajapoika. Joka viittoi minut luokseen. Kiitos oikein paljon.

Pirteään ”Ohayoo!” huudahdukseen vastasin ihan automaattisesti ”ohayoo” ja se poika hymyili minulle oikein leveästi. Ja rupesi höpöttämään järkyttävällä nopeudella japaniksi. Vasta kun hän huomasi, että menin ihan totaalisesti lukkoon, hän näytti tajuavan, että vaikka osaan sanoa hyvät huomenet japaniksi ei merkitse sitä, että välttämättä saisin selvää hänen maratoonipuheestaan. Joten sitten suurimmaksi osaksi elekiellellä kommunikoiden hän sai tarkastettua passini, otettua sormenjälkeni ja kuvani.

Seuraavaksi edessä oli laukkujen löytäminen. Oikea liukuhihna löytyi nopeasti ja jei! siellähän ne meidän laukut pyörivät. Laukkujen saannin jälkeen piti taas jonotella. Uusi tarkastus (tosin minulle jäi loppujen lopuksi epäselväksi mitä ne tarkasti... jotain papereita äiti niille antoi). Taas oli muutama linja auki ja odottelimme siinä sitten vuoroamme seuraavaksi. Minä katselin vähän ympärilleni enkä keskittynyt oikein mihinkään, kunnes äiti tökkäsi minut liikkeelle. Taas oli avattu uusi linja ja meitä oli odottamassa toinen todella söpö poika. Äiti selitti, että se poika oli yrittänyt saada minuun katsekontaktia jonkin aikaa, että hänen linjansa oli vapaa. Ihan oikeasti, oltiin oltu vasta about tunti Japanissa ja tuntui kuin olisin saanut jo yliannostuksen hyvännäkösistä japanilaispojista. Ja niiden leveistä hymyistä.

Nojoo. Kun päästiin viimein ulos, alkoi ahkera etsintä JR-passin lippupisteen löytämiseksi. Vähän aikaa seikkailtiin ympäriinsä, kunnes äiti viimein päätti kysyä neuvoa. Ja selvisi, että etsimme aivan väärästä paikasta. Oikea paikka sitten löytyi viimein ja saimme Japan Rail-passimme ja paikkaliput kahteen junaan. Laiturille pääseminen olikin sitten vaikeampi homma. Meidän perässä tuli toinen länsimaalainen perhe (näytti ruotsalaisilta), joiden sitten annoimme olla ne ”tyhmät turistit”, jotka yrittivät tunkea väkisin läpi porteista. Viimein sitten bongasimme aivan viimeisen portin vieressä kopin, jossa seisoi joku. Näytimme sitten hänelle rail-passimme ja pääsimme läpi (ruotsalaiset tulivat perässä). Oikea laituri löytyi nopeasti ja taas pääsimme todistamaan japanilaisten jonotussysteemiä. Siistit jonot ovien edessä. Löysimme paikkamme junasta ja ehdimme juuri istua alas ennen kuin juna lähti liikkelle. Ja laiturilla näkyi ehkä joku huvittavin näky. Siistissä rivissä seisoi virkapukuiset tarkastajat ja vilkutti meidän junalle. Samassa tahdissa.

Äiti selitti, että joutuisimme vaihtamaan junaa Shin-Osakassa, jonne kestäisi matka about puoli tuntia ja sen jälkeen toisella junalla Tokioon pari tuntia ja sitten vielä siellä pitäisi vaihtaa oikealle metrolinjalle, että pääsemme Shinjukuun. Edessä siinsi perus turistimokailut, mutta puoli tuntia saimme rauhoittua ja katsella Osakan maisemia. Juna kulki asuinalueiden läpi ja jonkun kymmenen minuutin jälkeen totesin, että Osakassa kaikilla oli pyykkipäivä. Jok’ikisen talon parvekkeella ja ikkunoilla roikkui pyykkiä kuivumassa.

Niiden maisemien katselemisesta tuli todella outo fiilis. Tuntui kuin olisin katsonut jotain japanilaista elokuvaa. Näky oli kuin suoraa esimerkiksi juuri siitä japanilaisesta elokuvasta, jonka näimme koneessa. Osakassa löysimme nopeasti oikean junan ja jei! pääsimme jälleen jonottamaan siististi. Laituriin oli maalattu valkoiset viivat, jotka rajasivat jonotusalueet ja porttien yläpuolella luki minkä vaunun ovet juuri siihen kohtaan tulisivat. Suomen metro voisi vähän ottaa oppia. ;)

Pääsin junassa ikkunapaikalle ja jalkatila oli niin iso, että siihen sai kiskottua myös meidän matkalaukut (ei niille kyllä mitään muutakaan tilaa junassa ollut xD). Äiti ja sisko joivat toiset aamukahvinsa, mutta nukahtivat silti molemmat junamatkan aikana. Itse pakotin itseni pysymään hereillä. En halunnut nukkua upeiden maisemien ohi, vaikka silmät yrittivätkin itsepäisesti painua kiinni. Kuuntelin taas vaihteeksi Gacktia ja kun juna kiisi maisemien ohi minuun iski toisen kerran sinä aamuna se fiilis, että voi helvetti, olen oikeasti Japanissa. Olen oikeasti samassa maassa Gacktin kanssa (*insert fangirlsquealing*). xD

Juna pyyhälsi upeiden maisemien lisäksi omituisten säämuutosten läpi. Ensin paistoi aurinko ja talojen katot kimaltelivat. Ulkona näytti ihanan lämpimältä ja kesäiseltä. Sitten mentiin tunnelin kautta vuoren ali ja oho! Maa oli täysin valkoinen lumesta ja aurinko pilvessä. Mitäs helvettiä. Uuden tunnelin kautta katselemaan loskakeliä. Maa oli mutainen ja maisema harmaa. Sitten taas tunneliin ja kesäinen auringonpaiste ja pihalla leikkivät lapset. Juna ajoi myös tiheän lumipyryn, räntäsateen ja kevyen tihkutuksen läpi, kunnes saavuimme Tokioon. Missä paistoi aurinko.

Asemalla sisko halusi käydä vessassa, mutta tuli kovin järkyttyneen näköisenä ulos. Vessanpönttöjen sijaan lattiassa oli reiät ja sisko oli ihan ihmeissään, että mitä ihmettä. Oli sieltä kuulemma kumminkin löytynyt ihan kunnon pönttöjäkin, joten jatkoimme Yamanote-linjan etsimistä. Siihen mennessä olin ollut todella yllättynyt turistimokiemme vähäisyydestä. Suurimmaksi osaksi kaikki viitat ja kartat olivat olleet todella selkeitä ja olimme osanneet kulkea ongelmitta. Mutta Yamanote-linjan laiturin porteilla meille tuli riitaa siitä, olemmeko menossa ihan oikeaan suuntaan. Äiti ei luottanu meihin vaan päätti kysyä neuvoa. Ongelmia tuli Shinjukun lausumisessa. Tarkastaja näytti hyvin hämmentyneeltä, kun äiti hoki ”Shinjuku” ihan kovalla J:llä. Selvisi sitten, että japanilaiset lausuu sen soinnillisena ja viimein pääsimme läpi.

Ensimmäinen ”Japanin metro” kokemus! Josta ei oikein mitään sanottavaa. Yritimme isojen matkalaukkujemme kanssa olla mahdollisimman pieniä ja huomaamattomia (epäonnistuen surkeasti) ja ihmiset tuijottivat meitä. Pienellä ruudulla pyöri äänettömiä mainoksia ja viereisellä ruudulla näkyi metron reitti, mikä pysäkki seuraavaksi, mitä linjoja sen pysäkin kautta kulkee ja kuinka kauan kestää seuraaville pysäkeille. Ja kuulutukset tulivat myös englanniksi. Liian helppoa. Olisi toivonut jotain haastetta.

Shinjukun asemalta etsittiin West Exit ja päästiin ulos. Äiti lähti etsimään mistä minibussi meidän hotellille lähtee ja minä ja sisko jäätiin sivuun matkalaukkujen kanssa odottamaan. Aseman vierestä kohosi muutama pilvenpiirtäjä ja katseltiin sitten niitä ja ohikulkevia ihmisiä mielenkiinnolla. Äidillä kesti yllättävän kauan ja oltiin jo ihan varmoja, että hän on eksynyt, kunnes hän sitten viimein ilmestyi meidän luo. Minibussi ei enää kulkenut, joten otimme taksin. Taksikuski ei ymmärtänyt sanoja ”New City Hotel” joten äiti joutui näyttämään sen kirjoitettuna paperille.

Hotellin aulan lattialla oli kuin mukulakivikatua ja perässä vedettävistä laukuista lähti aivan kaamea meteli. Aulassa bongasimme myös kolme 100 jenillä toimivaa tietokonetta ja puhelimen. Huoneemme oli katutasossa ja ikkunasta näkyi viereisen kujan lisäksi naapuriasuintalon parvekkeet ja yhden toimiston isosta ikkunasta sisään. Ou jesh. Kylpyhuoneesta tuli mieleen asuntoautojen pesutilat. Korotettu muovinen koppero. Mutta hei, ainakin oli vessanpönttö ja vieläpä juuri sellainen, josta kaikki turistit niin kovasti höpöttävät. Ei ollut lämmitetty, mutta pesuvaihtoehdot siitä kyllä löytyi.

Siistiydyimme hieman ja lähdimme sitten hotellin minibussilla takaisin asemalle. Tarkoituksena oli nyt kävellä asemalta hotellille ja katsella vähän maisemia. Hetken aikaa käveltyämme muistin yllättäen, että en ollut syönyt mitään lentokoneen aamiaisen jälkeen (joskus seitsemän aikaan aamulla) ja kello läheni iltakuutta. Bongasimme läheisen italialaisen ravintolan ja selvisimme jopa ruoan tilaamisesta kunnialla. Menuissa kun kerta oli kuvat annoksista. xD Lasku maksettiin ovella ja jatkoimme hidasta käyskentelyämme kohti hotellia. Sisko bongasi muutaman sushi-paikan, jotka halusi vielä joskus testata (oli kuulemma pakko saada liukuhihnasushia). Kipaisimme myös siskon kanssa sisällä pienessä kaupassa, joka myi kaikkea peruskamaa. Harmi vain meille jäi kovin epäselväksi mitä kaikkea siellä myytiin, kun kaikki tavarat olivat tismalleen saman kokoisissa paketeissa ja pakettien kyljet täynnä värikästä tekstiä japaniksi.

Jatkoimme matkaa niiden muutaman pilvenpiirtäjän keskelle ja päätimme kokeilla, josko Tokyo Metropolitan Government Office Buildingin näköalakerros olisi vielä auki. Ja olihan se. 45. kerroksen ikkunoista näkyi upeat maisemat öiseen Tokioon. Otimme siskon kanssa muutamia kuvia ja yhdestä ikkunasta bongasimme Park Hyatt hotellin. Siis sen Lost in Translation-hotellin. Se oli aivan meidän hotellin vieressä.

Hotellimme aulassa äiti yritti soittaa puhelimella kotiin, mutta ei osannut käyttää sitä. Joten päätimme turvautua aivan normaaleihin tietokoneisiin ja äiti lähetti isälle sähköpostia. xD Väsymys iski siinä vaiheessa kun sai kengät jalasta ja istui sängylle. Kello oli vasta hieman yli kahdeksan, mutta kaikki kolme olimme niin väsyneitä, että nukahdimme heti.

Flirt Flirt

2008-02-05T21:58:40Z

Tänään oli jotenkin taas yllätyksellinen päivä. Ja huvittava.

Pari viikkoa sitten kävin hammaslääkärissä (yksityinen, jonka luona olen käynyt 11-vuotiaasta lähtien). Sinänsä perus tarkastus-juttu, että hampaat on suorassa jne, mutta hammaslääkärilläni oli uusi apulainen (tai siis minä tapasin hänet ensimmäistä kertaa). Semmoinen nuori, ehkä minua pari vuotta vanhempi poika, joka vaikutti semmoiselta herttaiselta nörtiltä. Aika aww tapaus. Tarkastuksen jälkeen piti varata uusi aika parin viikon päähän, joten hammaslääkärini otti seuraavan asiakkaan sisään ja passitti sen nuoren apulaisen antamaan minulle uuden ajan. Se poika rupesi siinä sitten höpöttelemään kaikenlaista samalla kun selasi kalenteria. Siitä keskustelusta tuli jo siinä vaiheessa vähän semmoinen flirt-flirt-fiilis. Sitten hän kysyi josko sopisi seuraava aika 14. päivälle helmikuuta. Sanoin että lähden sinä päivänä Japaniin, että jos mielellään pari päivää aikaisemmin. Se poika sitten innostui aika paljon koko tuosta Japani-jutusta ja nopeasti sovittiin että seuraava aika on sitten 12. päivä. Poika ojensi minulle laskun mukaan ja rupesi sitten kyselemään, että minne päin Japania, kuinka pitkäksi aikaa, paljonko maksoi liput, kenen kanssa lähden (vinkvink) jne. Normaalisti olen saanut uuden ajan kirjoitettuna semmoiselle pienelle lapulle (olen surkea muistamaan hammaslääkäriaikojani xD), joten pyysin sitten tälläkin kertaa että saisin sellaisen. Poika kiireessä raapusti jotain sille lapulle ja jatkoi sitten kyselyjä. Meni kyllä jonkin aikaa ennen kuin pystyin kohteliaasti lopettamaan keskustelun ja pakenemaan paikalta.

Tänään sitten siivoilin työpöytääni, kun käteeni osui se samainen lappu. Oli pienoinen shokki, kun lapussa luki Ti 4.2. klo. 17.50. Kello oli silloin puoli viisi ja iski pienoinen paniikki, että miten pystyinkään unohtamaan (TAAS) hammaslääkäriaikani. Selasin sitten puhelimeni kalenteria, josko oisin merkinnyt sinne myös sen ajan. Kalenteri oli tyhjä, mutta päivämäärä kyllä pisti silmään. Ti 5.2. Hetken tilannetta pohdiskeltuani päätin sitten lähteä käymään siellä hammaslääkärissä, kysymässä että mitä ihmettä. (Ja ei, en missään nimessä halunnut soittaa. Puhelinfobia.) Se hammaslääkäri sijaitsee Itäkeskuksessa, joten ajattelin samalla käydä hieman ostoksilla. Mutta ensin hammaslääkäri. Se nuori poika ei valitettavasti ollut tänään paikalla, siellä oli apulaisena eräs tyttö, jonka olin tavannut jo muutamaan otteeseen. Kävin sitten hänen luonaan hieman kyselemässä, että mitä ihmettä. Tyttö katsoi sitä ajanvarauslappua, jonka olin tuonut mukanani ja selasi sitten kalenteria. Kalenterin mukaan minulle ei ollut ollut aikaa eilen eikä tänään. Mutta aika kyllä löytyi merkittynä sinne 12. päivälle. Tyttö merkkasi uudestaan sen ajan minulle siihen samaiseen lappuun ja pyyteli kovasti anteeksi sekaannusta.

Uskalsin ruveta nauramaan vasta hississä. xD Toivottavasti se poika ei ole töissä silloin 12. päivä. En tiedä pitääkö minulla pokka jos on. :D